Myymme kuolemaa, jotta eläisimme

”Jotta pysyvä muutos saataisiin aikaan, on sukellettava pintaa syvemmälle”, muistutti Ruut Luukkonen Globalistin (1/2012) pääkirjoituksessa. Changemaker on tämän vuoden kampanjassaan nostanut esille Suomen aseviennin ongelmakohtia. Samaan aikaan virallinen Suomi selvitti keinoja kasvattaa asevientiä Ulkopoliittisen instituutin ja Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen julkaisemassa ”Uhka vai mahdollisuus?” raportissa. 

EU:n saamasta Nobelin rauhanpalkinnosta voi olla montaa mieltä, mutta se muistuttaa meitä sodan uhkan väistymisestä. Euroopan maat ovat vuodesta 1988 lähtien käyttäneet yhä vähemmän bruttokansantuotteestaan puolustusmenoihin. Viime vuosina ne ovat supistaneet voimakkaasti armeijoitaan ja romuttaneet vanhoja aseita. Tilalle on ostettu yhä vähemmän aseita.

Seuraavan kymmenen vuoden aikana Euroopassa tullaan näkemään suurin aseteollisuutta ravistellut muutos yli 70 vuoteen. Ensinnäkin EU yrittää pakottaa vuonna 2009 solmitun hankintadirektiivin avulla jäsenmaat purkamaan kotimaista aseteollisuutta kilpailulta suojaavia muureja. Tähän asti muutamat suomalaiset yritykset ovat saaneet rauhassa myydä ja ostaa aseita, mutta nyt ainakin teoriassa ulkomaiset yritykset voivat tulla Suomen asemarkkinoille. Toiseksi Kylmän sodan aikana Eurooppaan rakennettua valtavaa aseteollisuuden ylikapasiteettia ollaan alkamassa purkamaan. Esimerkiksi kaikkiaan kahdeksan yritystä valmistaa panssariajoneuvoja, kun tarvetta on luultavasti kahdelle valmistajalle.

Tässä pudotuspelissä aseteollisuus on alkanut pärisyttämään rumpuaan. Sanoma on ollut yksinkertainen. Aseteollisuus tuo talouskriisin keskellä kipeästi kaivattuja työpaikkoja ja vientituloja. Pärinä on tarkoitettu päättäjille muistutukseksi siitä, että ilman asevientilupia työpaikat lähtevät Suomesta. Suuret institutionaaliset sijoittajat laulavat samassa kuorossa. Ne haluavat sijoittaa eläkevarojamme ydinaseiden valmistamiseen ja aseteollisuuteen, koska niiden mukaan eläkkeet on turvattava keinolla millä hyvänsä. Voi sanoa, että Suomi myy kuolemaa, jotta se pysyy pystyssä.

Onko maailma todella tällainen? Kyllä ja ei. Kyllä, koska me pyrimme vahvistamaan rakenteita, jotka perustuvat asekaupan kasvulle. Ei, koska me voimme toimia toisin. Psykologian professori Arno Gruen kertoo, että tässä kohtaa nuoria muistutetaan realismista. Tässä aikuisten ”oikeasta maailmassa” on pidettävä huolta työpaikoista ja hankkimalla aseita valmistauduttava seuraavaan sotaan. Jos sanot vastaan, sinut leimataan epäisänmaalliseksi tai unelmoijaksi, jolla ei ole tarjota todellisia vaihtoehtoja. Miten vaihtoehtoja voisi olla, kun niitä ei ole edes yritetty keksiä. Suomi rahoitti tänä vuonna ensimmäisen kerran yli 25 vuoteen asekaupan tutkimusta. Ulkopoliittinen instituutti ja Tulevaisuuden tutkimuskeskus olisivat voineet käyttää rahat konversiotutkimukseen, siis sen tutkimiseen miten aseteollisuuden kapasiteetti muunnetaan tuottavaksi siviiliteollisuudeksi, mutta rahat käytettiin asekauppaa tukevien rakenteiden vahvistamiseen.

Kirjoittaessani kirjaa suomalaisesta asekaupasta olen nähnyt monia, joiden mielestä asekauppa ja maailman väkivalta eivät kosketa Suomea tai heitä itseään, niitä joiden mielestä maailman on parasta antaa olla sellainen kuin se on. Olen myös nähnyt ihmisiä, joissa on tarmoa ja rohkeutta astua maailman eteen ja vaatia sitä muuttumaan. He ovat rauhantekijöitä.

Jarmo Pykälä

Kirjoittaja tutkii asekauppaa SaferGlobe Finlandissa.